Kengän kaavoittaminen on ihanaa. Pikkutarkkana ihmisenä rakastan millintarkkaa työskentelyä. Tykkään käyttää tuotteen kaavoittamisessa matemaattisia apukeinoja, kuten kertotaulua, Fibonaccin lukujonoa tai kultaista leikkausta. Näin teen työskentelystä itselleni mielekästä ja saan tuotteeseen visuaaliseen ilmeeseen harmoniaa.
Kultainen leikkaus saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan
niin, että lyhemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde
koko janaan.
Kengän kaavoittaminen aloitetaan teippaamalla lesti.
Teippiin piirretään suunniteltavan mallin malliviivat. Teippi irrotetaan
lestiltä ja levitetään tasoksi. Molempien puolien teippikopiosta tehdään
keskikopio, jonka avulla saadaan valmistettua lopulliset kaavat.
Kaavoitusta voi myös toteuttaa vastuullisesti. Esimerkiksi
vastuullista mallistokokonaisuutta suunnitellessa kaikissa kengissä
hyödynnetään samoja malliviivoja. Tällaisella toiminnalla säästää monta
työvaihetta, aikaa, materiaaleja ja rahaa. Myös reunankäsittelyt ja saumat
vaikuttavat vastuullisuuteen. Suunnittelin kengän päällisen koostumaan yhdestä
kappaleesta. Tämä nopeuttaa työskentelyä ja säästää myös aikaa ja materiaaleja.
Hyödynsin sneaker-jalkinemallin kaavan muotoa ja käytin keskelle jäävän tyhjän
tilan kaavoittamalla kärjelle kääntyvän vahvikkeen. Tämä vahvistaa kengän
rakennetta, eikä työskentelystä jää niin paljoa leikkuujätettä.
Kaava näyttää ihan kypärämyssyltä. :P |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti