torstai 10. elokuuta 2017

ALKU


Aloitan tämän blogin kirjoittamisen jännittynein fiiliksin, sillä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään tällaista. Tuntuu hurjalta julkaista se ensimmäinen teksti ja vapauttaa tarina elämään omaa elämäänsä. Olen tosiaankin valmistunut jalkinemuotoilijaksi keväällä 2017 Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) ja tähän blogiin haluan tuoda julki ajatuksiani kaikesta neljän vuoden aikana oppimastani.

Ajauduin opiskelemaan jalkinemuotoilua, koska rakastan tyyliä ja pukeutumista. Vaikka olen monenkirjavat tyylit käynyt läpi, olen tällä hetkellä mieltynyt jalkineiden ja asusteiden merkitysten korostamiseen muuten ajattomassa ja yksinkertaisessa pukeutumisessa. Kenkä on ihmeellinen pieni kolmiulotteinen kappale, joka on saanut niin naiset kuin miehetkin hurmioon ympäri maailman. Minusta on ollut upeaa opintojeni aikana oppia, mitä kaikkea perinteinen ja monimutkainen kengän valmistaminen vaatii. Toisaalta se on myös ajanut minut pohtimaan sitä, kuinka yksinkertaisista kappaleista kengän voi loppupeleissä valmistaa.

Tässä blogissa tulen pohtimaan jalkineiden suunnittelun ja valmistamisen vastuullisuutta, sekä materiaalien ekologisuutta. Keskityn myös konseptoimaan uudenlaista jalkineen pohjaratkaisua, mutta siitä lisää myöhemmin! Stay tuned. :)


Kengät kiinnosteli jo 10 vuotta sitten. Tyyli vaan oli silloin hieman eri. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti